Meillä syödään usein risottoa, ja varsinkin sitruunarisotto uunilohen kanssa on todettu hyväksi yhdistelmäksi.  Risoton valmistaminen vaatii hieman huomiota (riisin kypsymisen aikana ei voi kunnolla poistua lieden ääreltä), mutta muuten sen valmistaminen on helppoa. Risotto on mielestämme paljon paremman makuinen lisuke kuin tavallinen riisi.

Risoton resepti löytyy aika monesta keittokirjasta. Sitruunarisotossa ei ole valkoviiniä, mutta se sisältää tietenkin sitruunaa. Tässä valmistetaan risottoa kahdelle ihmiselle. Aluksi kuullotetaan yksi sipuli. Lisätään 1,5 dl risottoriisiä (esim. Arborio)  ja jatketaan vielä kuullottamista kunnes riisi on kuultavaa (ehkä viitisen minuuttia).


Kiehautetaan puoli litraa vettä, jota lisätään kattilaan aluksi pieni määrä. Oikeaoppisesti ensin pitäisi kuumentaa kanalientä eikä vettä. Olen kuitenkin laiska ja kiehautan vedenkeittimessä vettä ja myöhemmin lisään kanaliemikuution erikseen risottoon.

Sitten vaan odotellaan, että lisätty vesi imeytyy riisiin...



Vesi on imeytynyt. Jatketaan samalla tavalla eli lisätään taas vettä ja odotetaan että se imeytyy. Toistetaan kunnes riisi alkaa olla kypsää. Lisätään lopuksi muut ainekset eli puolikkaan sitruunan raastettu kuori ja mehu, parmesaani-juusto ja nokare voita. Minulla on tapana laittaa juustoa runsaasti (100 grammaa tai enemmänkin).


Risotto on valmis. Se saa olla aika löysää. Risotto ei odottele ruokailijoita eli risotto kannattaa tarjoilla heti sen jälkeen kun siihen on sekoitettu juusto ja voi.